KASVATUSALUSTA

 Lihansyöjäkasvit kasvavat vähäravinteisilla alueilla, jonka takia niiden kasvualustan tulee olla kaikkea muuta kuin mitä muut yleisemmät kasvit vaativat. Kaikista tärkein ominaisuus on, että kasvualustan pitää olla vähäravinteista. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki mullat sun muut missä on ravinteita ei ole hyväksi lihiksille, esimerkiksi musta multa, kaktusmulta, puutarha multa ym. ovat täysin sopimattomia.

Turve (peat, peat moss)

Turve on kaikista yleisin lihansyöjäkasvien kasvualusta-aineksien ainesosa. Ole tarkkana siinä, että turpeeseen ei ole lisätty ravinteita tai kalkkia. Lannoittamaton tai ”luonnon” turve on sopivaa.

Perliitti

Perliitti on valkoista kuumennettua vulkaanista kiveä, joka ei ime itseensä vettä ja se on hyvin kevyttä ainesta. Perliittiä voi käyttää lihiskasvualustoissa hiekan sijaisena tai hiekan kanssa. Käytä kuivaa perliittiä kesiteltäessä hengityssuojainta ym. koska aines pöllyää ja on haitaksi keuhkoille.

Hiekka

Jos perliittiä ei löydä, tai hiekkaa löytyy helpommin, sitä voi käyttää perliitin sijaisena. Hiekan valinnassa tulee olla tarkka, että hiekkaan ei ole lisätty mitään aineita. Kalkkikiveä sisältävät hiekat eivät sovi. Pese hiekka ennen kuin alat käyttämään sitä, jotta lika ym. lähtisi hiekasta.

Orkideamulta

Orkideoille myytävät kasvualusta seokset soveltuvat trooppisille lihansyöjäkasveille. orkideamullassa on yleensä erikokoisia kaarnanpaloja ja joskus lecasoraa, ja multa on lannoittamatonta. Itsekseen orkideamultaa ei tule käyttää, koska lihansyöjäkasvit vaativat kasvualustaltaan vedenpidättävyyttä, mitä orkideat eivät taas kaipaa niin paljoa.

Seramis

Uutena kasvualustamateriaalina on viime aikoina tullut markkinoille ”Seramis”- niminen saksalaisvalmisteinen savirouhe. Seramiksen ominaisuutena on pidättää ja vapauttaa vettä kasville vermikuliitin tapaan, jolloin kastelutarvetta on vähemmän. Seramis tehdään savesta ja siinä ei ole lisättyjä ravinteita. Kuten sanoin, en ole koskaan käyttänyt tätä lihiksillä enkä muillakaan kasveilla.

Vermikuliitti

Jotkin lihikset itseasiassa pitävät vähän ravinteista, esimerkiksi jotkin yökönlehdet (Pinguicula sp.) kasvaessaan kallionrinteillä saavat vähäisesti sadeveden mukana valuvia ravinteita. Meksikolaiset yökönlehdet ja ehkä Drosophyllum lusitanicum ovat ehkä ainoat kasvit, joille suosittelisin vermikuliittia.

Kuivattu rahkasammal

Trooppisille lihiksille olisi suotavaa, että niiden seoksessa olisi rahkasammalta. Yleisimmin kuivattua rahkasammalta kutsutaan ”long fiber sphagnum moss” tai lyhenteenä ”LFS” kasvatuspiireissä. Kaikista korkealaatuisin ”rahkis” on uusiseelantilaista, mutta muutkin maatkin tuottavat ihan käypää laatua. Hyvän rahkasammantuotteen huomaa siitä, että sammalsäikeet ovat paksuja ja tuotteessa on vain vähän roskaa (puolukanvarsia ym risuja).

Elävä rahkasammal

Vihreä, vielä elävä eikä kuivattu rahkasammal sopii ehkä parhaiten ruukkujen päälliskerrokseksi, koristeeksi, kun kasvi on jo istutettu ruukkuun. Ruukun sisällä elävä rahkasammal alkaa hitaasti hajoamaan. Jos rahkasammalta pystyy ottamaan omalta pihaltaan (muista, että rahkasammaleen otto ei kuulu jokamiehenoikeuksiin), niin sammal kannattaa nyhtää tai leikata pinnalta (5cm korkea matto), ja jättää syvempi osa maahan. Näin rahkasammal kasvaa jälleen uudelleen, ja sinä et vie kotiisi arvaamattomia metsäasukkeja.

KASVUALUSTARESEPTEJÄ

Perus lihismix

1:1 lannoittaman turve ja hiekka/perliitti

Trooppinen mix

1:1:1 perliitti, rahkasammal ja orkideamulta

 VALO

Mietitäänpä lihansyöjäkasvien luontaista kasvupaikkaa. Suolla ei yleensä ole hirveästi puita varjostamassa, eikös? Lihikset pystyvät elämään muille kasveille vihamielisessä paikassa sen takia että ne saavat ravinteet muulta kuin vähäravinteisesta maasta. Suomalainen suo on lähes puuton, ottamatta lukuun vaivaiskoivuja ja lyhytkasvuisia mäntyjä.  Lihansyöjäkasvit saavat siis ottaa aurinkoa päivät pitkät. Tämä tuli muistaa myös niiden kasvatuksessa. Muistivinkki: Jos pystyt kasvattamaan tomaatteja tai pitämään ulkona puutarhaa, pystyt kasvattamaan myös kärpäsloukkuja ja tötterölehtiä samassa paikassa. Useimmat lihansyöjäkasvit tarvitsevat 6 tuntia suoraa auringonvaloa, tämä tosin pätee vain ulkona (kesäisin) kasvatettaviin lajeihin. Trooppiset kasvit eivät kestä samanlaista auringonporotusta.

Miksi lihikset tarvitsevat enemmän valoa kuin “normaalit kotikasvit”?

1. Lihansyöjäkasvit nauttivat huomattavan suuresta valomäärästä, koska monimutkaisten ansojen teko kuluttaa huomattavan paljon energiaa. Katso esimerkiksi kannukasvin (Nepenthes) lehteä ja mieti kuinka paljon energiaa kasvi on käyttänyt kasvattaakseen kaikki nuo hienot muodot, raidat, piikit ym. ei niitä ilmasta taiota.

2. Kasvit tarvitsevat energiaa tehdäkseen entsyymejä, jotka toimivat ruuansulatusaineina. Lisäksi kihokkien on ylläpidettävä niiden limapisaroita

3. Lihisten lehdet eivät ole aina yhteyttämiselle suotuisanmuotoiset. Esimerkiksi kärpäsloukun lehdet ovat kulmikkaat, jotka varjostavat paljon enemmän kuin tasaiset lehdet puissa.

4. Kasvit tekevät vain vähän lehtiä verrattuna muihin kasveihin. Esimerkiksi Sarracenia flava var. atropurpurea tekee noin 2-4 lehteä vuodessa.

 Mitä lihansyöjäkasveja voi kasvattaa ikkunalaudalla?

Tarvitaan vähintään 3 tuntia suoraa valoa ja loput tunnit puolivarjoa. Kärpäsloukku on kaikista yleisin lihansyöjäkasvi, mutta tiedonpuutteen takia monet ihmiset sijoittavat sen sisälle ja kasvi ei pärjää matalassa valossa, koska se oikeasti kuuluisi ulos kirkkaaseen auringonvaloon. FAKTA: Suomen talviaikaan lihikset eivät pärjää ikkunalaudalla ilman lisävaloa.

Nämä kasvit ulos ja 6h minimi aurinkoa kasvukaudella:

Sarracenia, tötterölehdet

Dionaea muscipula, kärpäloukku

ILMANKOSTEUS

Monet lihansyöjäkasvit suosivat suhteellisen korkeaa ilmankosteutta (+60%), joskin yleisimmin myydyt, helpot kasviristeymät voidaan totuttaa huoneilmaan. Terraarioissa ja muissa minikasvihuoneissa kosteutta on riittävästi, kun kasvit näyttävät kehittyvän normaalisti ja lehdet eivät nuoku tai käperry. Osat lajeista vaativat hyvin korkeaa kosteutta, kun taas toisille riittää pelkkä kasvualustan jatkuva märkyys. Ulkona pidettäviä kasveja ei tule ja tarvitse suihkutella ja yleisesti ottaen kihokkien lehtiä ei tulisi suihkuttaa, ainakaan rankasti.

Liian kuivassa ilmanalassa lajit alkavat saada lehtivaurioita. Kannukasvien kärhöt eivät kehity ja kihokit eivät tuota limaa lehtiinsä. Sisällä pidettävät kasvit tulisi pitää kaukana lämmönlähteistä esim. pattereista. Talvella kodin kosteus voi olla jopa niin alhainen kuin 30 % jolloin huoneilmassa olevaa kasvia on suihkuteltava päivittäin tai se on sijoitettava minikasvihuoneeseen tai muovipussiin.  Kasvihuoneissa kosteus pysyy tasaisempana. Kun kasvit sijoitetaan pöydille isoissa alusastioissa, niistä haihtuva vesi kosteuttaa jatkuvasti huonetta.

Pieniä tiloja kuten terraarioita voi suihkuttaa käyttämällä suihkepulloa. Tällöin sekä lehdet ja asumuksen seinät suihkutetaan märiksi.  Suurempia laitoksia varten voi hankkia ultraäänikostuttimen, joka kytketään ajastimeen ja asetetaan menemään päälle 1-3 krt päivässä. Kostuttimissa käytettävä vesi tulisi olla myös mahdollisimman puhdasta, koska hanaveden suolat kuluttavat sumua väreilevää kalvoa, rikkoen sen lopulta.

LÄMPÖTILA

Lämpötilavaatimukset vaihtelevat suuresti eri kasviryhmien välillä. Yleisesti kasvit voidaan niputtaa muutamaan ryhmään, joiden sisällä olevien lajien vaatimukset ovat yhtäläisiä; Lauhkeat alueet, Välimerelliset alueet, Subtrooppiset alueet, Trooppiset alavat maat ja Trooppiset ylänkömaat.

Lauhkeiden alueiden lajit tarvitsevat kaksi toisistaan poikkeavaa kautta, lämpöisen kesä sekä kylmän talven. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi kärpäsloukku, tötterölehti ja kotimainen pyöreälehtikihokki. Kesällä päiväsaikaa viileämmät yölämpötilat ovat kasveille hyödyksi, ja talvella lajit kokevat talvilevon, jolloin kasvin maanpäälliset osat lakastuvat. Jotta talvilevon saisi pidettyä, kaikista kylmäkestävimmät lajit menettelevät Suomen talvessa kunnon lumipeitteen alla. Tosin suurin osa ei kestä pohjolan pitkittynyttä pakkasta ja pitkää talvea, jolloin kasvien on talvehdittava kellarissa tai jääkaapissa 

Trooppiset lajit voidaan jakaa lämpötilavaatimustensa mukaan ryhmiin, joiden mukaan ne vaativat joko kokopäiväistä lämpöä tai viileyttä yön ajaksi. Välimerellisten alueiden kasvit tarvitsevat kaksi toisistaan erilaista kautta.  Kasvit eivät mene talvilepoon, vaan päinvastaisesti kesälepoon suojautumalla kuumaa ja kuivaa kautta vastaan. Esimerkiksi Australialaisten kääpiökihokkien elämää rytmittävät talvella viileäkausi ja kesällä kuumakausi. Myös esimerkiksi Meksikolaiset yökönlehdet tarvitsevat kuivan lepokauden ja märän kasvukauden kukoistaakseen.

Usein valot riittävät nostamaan terraarioiden päivälämpötilaa, mutta jos haluaa säilyttää korkean lämpötilan (25°C) yölläkin, voi harkita akvaariolämmittimen käyttöä. Tällöin lämmitin asetetaan vesiastiaan, ja vesi lämmittää terraariota samalla nostaen kosteutta. Tämä toimii erityisesti keskitalvella. Terraarion tuuletus auttaa vähentämään liikaa lämpöä, ja kierrättämään ilmaa.  Kun halutaan alentaa lämpötilaa esimerkiksi ylänkölajeja varten, helpoimmaksi tavaksi nousee ilmastointilaitteen hankinta tai terraarion sijoitus viileään paikkaan kuten kellariin. Terraarion ollessa jo itsessään viileässä paikassa (<15 °C), lämpötiloja tarvitsee ainoastaan nostaa päivällä.

LANNOITTAMINEN

Yksi mielenkiintoisimmista lihansyöjäkasvin piirteistä on niiden tapa ja kyky hyödyntää (enimmäkseen) hyönteisperäistä ravintoa. Kasvit hajottavat hyönteisten sisältämät yhdisteet kasvintarpeisiin sopiviksi kuten typeksi ja fosforiksi kasvien saaden näin lisäpontta kasvuunsa.  Lihansyöjäkasveja ei saa missään nimessä lannoittaa kuten tavallisia kasveja.  Silloin kasvi kuolee varmasti.  Unohda siis kastelulannoitteet ja lannoitepuikot ja siirry erilaiseen kasvidieettiin.

Parhaimmiksi kasvien ruoiksi käyvät mahdollisimman korkeaproteiiniset kalanruoat kuten kuivatut surviaissääskentoukat, ulkoa pyydystetyt hyönteiset tai itse kasvatetut jauhomadot. Yleisesti ottaen kaikki hyönteiset kelpaavat. Lihansyöjäkasveille ei saa syöttää ihmisruokaa kuten esimerkiksi hampurilaispihviä ja raakaa jauhelihaa, Nämä eläinperäiset ruoat sisältävät vääränlaista proteiinia jota kasvi ei voi hyödyntää. Pahimmassa tapauksessa ruokintayritykseen käytetty lehti kuolee ja mustuu. Suositeltava ruokintaväli on noin 2 viikon välein, tai kaksi kertaa kuukaudessa. Ne saavuttavat parhaimman kasvunsa hieman ruokittuna, osaksi keinotekoisesti. Tästä tekee poikkeuksen ulkona pidettävät kasvisuvut kuten tötterölehdet, jotka ruokkivat hyvin itse itsensä, jolloin ylimääräistä ihmisen suorittamaa ruokintaa ei vaadita. Sen sijaan terraarioiden suojissa olevat kasvit eivät kykene saalistamaan luonnollisesti tällaisessa suljetussa tilassa. Lihansyöjäkasvit voivat syödä itsensä ähkyyn, jos ne saavat joka päivä sulatettavaa. Tällöin ne voivat kuolettaa täysiä ansojaan, taikka lopettaa hetkeksi ansojen teon ison sulatusprosessin ajaksi.

Syötettävä ruoka riippuu kasvisuvusta ja kasvin koosta. Pienet kihokit eivät saa helposti pideltyä lehdelle laskettua elävää hyönteistä paikoillaan, kunnes lehti alkaisi reagoida käpristymällä tämän liikkeen puoleen.  Tällöin on parempi käyttää kalanruokaa, jota ripotellaan valmiiksi vähän vedellä suihkuteltujen lehtien päälle. Ripottelun jälkeen lehtiä voi myös suihkuttaa aivan hienosti. Tärkeintä on, että kalanruoka kostuu, jolloin kasvi ymmärtää sen ravinnokseen. Isommille kasveille kuten kannukasveille, Australian kääpiökannulle ja aurinkokannulle voidaan syöttää isoja ja eläviäkin hyönteisiä. Tällöin muutamaan kannuun pudotetaan yksi tai pari hyönteistä. Kalanruokaa voi näillekin antaa, mutta kuumissa ja kosteissa terraarioissa kannussa ruoansulatusnesteen päälle jäänyt kalanruoka alkaa helposti homehtua.

Lihansyöjäkasveja voi myös lehtilannoittaa, mikä käytännössä tarkoittaa lehtien suihkuttamista hyvin laimennetulla ravinnenesteelllä. Kasvualustan suihkutusta tulee samalla välttää, koska kasvien juuret ovat herkkiä lannoitteille. Lehtilannoitus tulee olla enintään 1/5 normaalista lannoitusmäärästä, ja se tehdään suositellusti kerran kuukaudessa.

LISÄÄMINEN 

Siemenet

Siemenestä kasvatus on monella ensimmäisenä mielessä, mutta rehellisesti sanottuna lihiksiä ei kannata aloittelijan alkaa kasvattaa siemenestä. Lyhyin vastaukseni on, että se kestää kauan. Kesökurpitsa itää noin viikossa ja pystyy tuottamaan satoa (+siemeniä) yhdessä kesässä. Lihansyöjäkasveilla voi mennä 3 kuukautta, jopa vuosikin itää, ja jos kotona ei ole kuin ikkunalauta, niin stabiileja kasvatusolosuhteita voi olla vaikea ylläpitää. Sitten kun siemenet saa itämään, pienen odottelun älkeen, alkaa yoinen odotusvaihe. Tötterölehdillä (Sarracenia sp.) menee 5+ vuotta tulla kukintaikäiseksi, trooppisilla lihansyöjäkasveilla lajista riippuen 5-25v. Kyllä, neljännes vuosisadasta!

Toinen ongelma lihansyöjäkasvien siemenillä on se, että niiiin monet lähteet netisssä myy siemeniä, mutta ne ovat joko A) Täysin vääriä siemeniä (Älä tilaa Kiinasta, tulet 100% pettymään) tai B) Liian vanhoja itämään. Lihanyöäkasvien siemenet ovat kooltaan pieniä, jos olet ikinä nähnyt kihokin siemeniä niin ymmärrät mistä puhun. Niissä ei ole paljon vararavintoa joka pitäisi ne hengissä pitkään, kuten joissain vihannessiemenissä. Kun vihdoin löydät varman lähteen (suosittelen suoraan kasvattajalta) ja siemenet tulee kotiisi, kylvä ne HETI. Tietysti riippuu siitä, että tarvitseeko siemenet jonkin käsittelyn, kuten stratifioinnin tai savukäsittelyn ym, mutta niistä lisää jokaisen kasvin omilla sivuilla. Jos et pysty kylvämään siemeniä heti, pistä ne jääkaappiin odottamaan.

Siementen erilaiset käsittelytermit:

• Stratifiointi (eng. stratification)

  Siemenet kasvavat luonnostaan alueella jossa on 4 vuodenaikaa. Siemenet kypsyvät syksyllä ja itävät keväällä. Jotta siemenet tietävät milloin itää talven jälkeen, kun on turvallista, niiden on saatava stratifiointikäsittely. Käsittelyssä siemenet pidetään kylmässä ja kosteassa vähintään 5 viikkoa jonka jälkeen ne kylvetään. Käytännössä tämä tarkoittaa siementen laittamista paperikuoreen (ei liima-aineita), kuoren suihkuttamista kosteaksi vedellä, ja kuoren laittamista minigrippussiin. Pussi sijoitetaan jääkaappiin.

  Esimerkkikasveja tötterölehdet Sarracenia (kaikki lajit), Drosera sp. (tietyt lajit, kuten kotimaiset)

• Arpeuttaminen (eng. scarification)

  Tälle termille ei oikein löytynyt kasvitieteellistä vastiketta. Joka tapauksessa kyseessä ei ole ihon, vaan siemenen pinnan rikkomista. Lihansyöjäkasveista Drosophyllum lusitanicum on ainoa jolle tämän voi/pitää tehdä. Siemenen pintaa raaputetaan tässä käsittelyssä esimerkiksi kynsiviilalla niin, että siemenen valkoinen sisus (endospermi) tulee vähän näkyviin. Tämä käsittely helpottaa veden pääsyä siemenen sisälle oka edesauttaa siemenen itämistä.

• Savukäsittely (eng. smoke treatment)

  Jotkin lajit ovat tottuneet maastopaloihin niin, että palot määrittävät siementen itämisen. Byblis-suvun kasvit tarvitsevat savukäsittelyn itääkseen (Byblis linifloraa lukuunottamatta). Käsittelyssä siemenet kylvetään normaaliin tapaan kasvualustan päälle. Tämän jälkeen päälle kasataan muutamia revittyjä sanomalehden suikaleita ja/tai kuivia heiniä niin, että ne eivät ylitä ruukun reunoja. Paperit ja heinät sytytetään seuraavaksi palamaan. Anna niiden palaa loppuun asti niin,että liekkeä ei enää näy, jonka jälkeen sijoitat minigrippussin (tai muun jykevän pussin joka ei lurpahda) ruukkujen päälle. Näin saat savun kiikkiin pussin sisälle. Anna pussin olla muutamia tunteja tai seuraavaan päivään saakka jos teet käsittelyn illalla. Kun seuraavaksi poistat pussin, ota palaneet kappaleen varovasti pois ruukun päältä ja suihkuta ruukku.

Pistokkaat

Pistokkaita on helppo ja nopea ottaa, ja ne vievät (ainakin aluksi) vähän tilaa. Kihokeilla (Drosera) toimivat niin lehti- kuin varsipistokkaat, sekä useilla juuren pätkien pistokkaat. Kihokeiden lehdet voidaan repiä yksitellen vetämällä lehteä hieman alaspäin, jolloin valkoisessa lehdenvarressa kiinni ollutta osaa tarttuu mukaan. Lehdet asetetaan turpeen tai rahkasammaleen päälle niin, että lehden makaa selällään tyvi alustaan peitettynä.

Pistokkaat sijoitetaan kosteaan terraarioon, tai pussitetaan ikkunalaudalle, jolloin uudet alut alkavat kasvaa muutamassa viikossa. Juuripistokkaat toimivat paksujuurisimmilla kihokeilla esim. Drosera capensiksella. Kannukasvien (Nepenthes) pistokkaissa on oltava sekä vartta että lehteä mukana. Puutunutta ja vanhaa vartta ei pistokkaassa kannata käyttää, vaan on parempi käyttää nuoria ja, vihreitä varrenosia. Jokaiseen pistokkaaseen on tultava vähintään 2 lehteä, jotta edes yksi lehden ja varren välissä olevista kasvupisteista aktivoituisi ja pistokas alkaisi kasvaa uutena kasvina. Pistokkaiden lehdistä leikataan kannut ja puolet lehdistä pois, jotta kasvi ei juurettomana kuivuisi. Pistokkaat voidaan istuttaa suoraan kasvualustaan noin 3-5cm syvyyteen, tai pistokkaat voidaan juurruttaa ennen istutusta vesilasissa. Molemmissa tapauksissa pistokkaat hyötyvät korkeasta kosteudesta esim. pussitettuna. Juuret kasvavat parin kuukauden sisällä.

Monet kasvit kuten kannukasvit tekevät juuriversoja, jotka kasvavat aivan emokasvin varren vierestä. Tässä tapauksessa emokasvilla on varmasti pituutta, jolloin pitkä köynnös voidaan pätkiä pistokkaiksi. Jos isoa kasvia ei halua pätkiä, juuriversot voidaan poistaa ja istuttaa omiin ruukkuihinsa. Tällöin jokaiseen juuresta kasvavaan versoon tulisi saada omaa juurta mukaan, jotta erotus omaan ruukkuun olisi mahdollisimman onnistunut.

Rönsyt

Muutamat lajit, kuten Darlingtonia californica ja Drosera prolifera leviävät tehokkaasti rönsyjen avulla (kuva 24). Kobrakasvi kasvattaa pitkät rönsynsä maan alla jotka useimmiten kasvattavat uuden kasvin maan pinnalle päästyään. Rönsystä kasvanut emokasvin kopio voidaan istuttaa erikseen, kun sille on kasvanut omat juuret. D. prolifera rönsyilee tekemällä uuden kasvin maata koskettavan kukkavarren päähän. Tämä kasvi voidaan siirtää leikkaamalla se isoksi kasvettuaan varresta poikki tai antaa olla vain.

Jakopalat

Maanpäälliset vesiherneet (Utricularia) kasvavat nopeasti ruukkunsa täyteen, jonka jälkeen kasvi voi taantua, jos se ei pääse jatkuvasti leviämään. Vesiherneitä voikin lisätä ja jakaa helposti murtamalla ruukun päälliskerroksesta noin 2,5cm x 2,5 kokoisia paloja, ja istuttamalla ne uuteen ruukkuun.

Itusilmut ja mukulat

Itusilmuilla lisätään pääasiassa talvilevollisia yökönlehtiä ja kääpiökihokkeja. Yökönlehdet jotka muodostavat talvehtimissilmun, esimerkiksi Pinguicula grandiflora, tuottavat loppuvuodesta pääkasvin ympärille pieniä itusilmuja. Nämä silmut voidaan poimia syksyllä tai keväällä ja sijoittaa turpeen päälle jolloin ne alkavat keväällä kasvaa.

Kääpiökihokit alkavat tuottaa kuuman lepokautensa jälkeen itusilmuja, jotka muodostuvat kasvin ruusukkeen keskelle.  Idut tulee poistaa varovaisesti, koska ne lentävät helposti kosketuksesta. Poisto tulee tehdä esimerkiksi keräämällä idut märällä pumpulipuikolla tai rapsuttamalla ne ylösalaisesta ruukusta paperille.  Idut istutetaan heti kostean turpeen päälle ja asetetaan valoon, jolloin ne alkavat kasvaa 2 viikon sisällä.

Mukulakihokit kehittävät kuumana lepokautena maan alle pienen mukulan, josta kasvit alkavat talvikautena kasvamaan. Mukuloiden poisto tehdään, kun kasvualusta on täysin kuivunut ja ne säilytetään lämpimässä kesän ajan joko mini-grip pussissa tai ruukutetaan heti suoraan.  Kasviryhmän lisäys vaatii paljon huomiota niin lämpötilojen ja kosteuksien kanssa, joten ensikertalaisten olisi hyvä aloittaa, vaikka kääpiökihokeista, jotta näiden australialaisten kasvien elämänsykli tulisi itselle tutuksi.

TUHOLAISET

Lihansyöjäkasvit eivät ole ylimaallisia kasveja mielenkiintoisesta luonnostaan huolimatta, vaan nekin voivat joutua ajoittain erilaisten tuholaisten kohteeksi. Yleisesti ottaen lihansyöjäkasvit ovat suhteellisen terveitä, eikä niillä tavata lajityypillisiä tauteja, vaan ne kärsivät samoista yleisistä vaivoista kuin useat muutkin kasvit. Lihansyöjäkasvien juuret ovat varsin heikkoja, joten normaalivahvuisia juuristovaikutteisia torjunta-aineita olisi hyvä välttää. Sairastunut kasvi tulee eristää muista, ja pakata esimerkiksi minigrip-pussiin tarkempia päätelmiä ja karanteenia varten.  Eristetty kasvi tulee kuitenkin pitää valojen alla ja hyvässä nestejännityksessä, koska olosuhteiden muutokset stressaavat jo valmiiksi huonokuntoista kasviyksilöä.

Kirvat

Lehtikirvat ovat pieniä, yleensä vihreitä ja pehmeävartalollisia hyönteisiä, jotka imevät kasvista solunestettä ja erittävät tahmeaa mesikastetta kasvin lehdille.  Kirvat vahingoittavat kasvin kasvua ja aiheuttavat epämuodostuvaa ja kituvaa kasvua. Lisäksi mesikaste toimii lehtiä likaavan nokihärmän kasvualustana. Pihalla pidettävät kasvit tai sisälle pihalta tuodut kasvit voivat saada itseensä helposti kirvoja. Kihokit ovat erityisen herkkiä kirvavioituksille, koska niillä on pehmeät lehdet. Kovempilehtisten kasvien, esimerkiksi kannukasvien riesana voivat olla kilpikirvat, jotka kansoittavat lehden keskiosan, lehtiruodin.

Lehtikirvojen häätöön lehdet voidaan suihkuttaa parin päivän ajan laimealla mäntysuopaliuoksella. Kirvat voidaan poistaa mekaanisesti ja laittaa kasvi esimerkiksi vesiastiaan upoksiin yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Tämän jälkeen kasvi istutetaan puhtaaseen kasvualustaan ja eristetään muista pussiin laittamalla, kunnes kirvoja ei enää havaita. Kilpikirvat ovat hankalampia niitä suojaavan kilven takia. Niiden kohdalla mekaaninen poisto on tärkeämpää ja eristystä jatketaan pidempään.

Harsosääsket

Harsosääski on hentorakenteinen, pieni ja siivellinen hyönteinen. Aikuiset harsosääsket toimivat monien lihansyöjäkasvien ravintona, mutta niiden toukat syövät nuorien taimien juuria ja siten vahingoittavat niiden kasvua. Toukat ovat parin millin kokoisia, läpikuultavia, ja niiden pää on musta. Uudet kylvökset, jotka eivät ole terraarion suojassa kannattaa pussittaa tai peittää, jotta asunnossa vapaasti lentävät harsosääsket eivät muni kosteaan turpeeseen. Toukat eivät vahingoita aikuisia kasveja, mutta jos niitä huomaa olevan nuorten kasvien ruukussa, kasvualusta kannattaa vaihtaa.   

Linnut

Linnut voivat vahingoittaa pihalla olevia kasveja varastamalla niiden vangitsemia hyönteisiä samalla vahingoittaen kannuja ja tötteröitä. Tötterölehtiin ilmestyvät kulmikkaat reiät ja revityt tötteröt ovat usein lintujen tekosia. Jos tuhoja tapahtuu useasti, voidaan miettiä kasvien sijoittamista esimerkiksi kasvihuoneeseen tai kasvien ympärille suojaverkon rakentamista.

Pistiäiset ja etanat

Suuret hyönteiset, kuten ampiaiset, mehiläiset voivat syödä itsensä ulos tötterölehtien sisältä. Tällöin tötteröiden alaosiin ilmestyy hienon pyöreitä reikiä, jotka eivät kuitenkaan vahingoita kasveja mutta ovat esteettisesti ilkeän näköisiä. Näille ei voi yleensä mitään, jos kasveja pidetään taivasalla, mutta kasvihuoneessa pito suojaa ylimääräisiltä hyökkäyksiltä. Etana voivat siirtyä kostealla säällä kasveihin esimerkiksi pitkän nurmikon kautta syömään lehtiä. Etanavauriot huomataan etanoiden jättämästä limavanoista. Olisi hyvä pitää ulkona pidettävät kasvit pienen välimatkan päässä läheisestä kasvillisuudesta

Juurilaho

Enimmäkseen tötterölehtiä koetteleva tauti on salakavalasti hiipivä, ja se voi tuhota useitakin kasveja kerralla. Tauti aiheuttaa nimensä mukaisesti maavarren lahoamisen, jonka usein huomaa liian myöhään, kun kasvi on jo ruskettunut ja maavarsi pehmeä ja ruskea.  Tauti ilmestynee, jos maavarsi jäätyy ja sulaa useasti talven aikana, tai jos kasvualusta on ollut epäpuhdasta. Pahimmassa tapauksessa koko kasvi on ehtinyt kuolla ennen kuin omistaja sen huomaa. Kasvin voi vielä pelastaa, jos maavarsi on osastaan valkoinen. Tämän palan voi leikata pois ja istuttaa juuri ja juuri kasvualustan alle.

Harmaahome

Harmaahome on hyvin yleinen sienitauti, johon lihansyöjäkasvitkin voivat sairastua. Harmaahome kasvaa lehtien päälle harmaana kerroksena ja estää näitä lehtien kohtia yhteyttämästä. Tauti voi ilmaantua huonon ilmanvaihdon omaaviin terraarioihin joissa on kosteaa ja ilma seisoo. Harmaahomeen saastuttamat lehdet kannattaa pyyhkiä esim. laimealla mäntysuopaliuoksella ja pyrkiä parantamaan ilmanvaihtoa.

Nokihärmä

Erityisesti kannukasvien lehtien ja kannujen erittämä, hyönteisille tarkoitettu mesi voi houkutella terraarioissa nokihärmän. Tätä sokerista mesinestettä voisi verrata kirvojen erittämään ulosteeseen joka siten toimii nokihärmän kasvualustana. Tämä sieni tummuttaa ja likaa kasvien lehtiä, ja on esteettisesti lehtien ulkonäköä pilaava. Toimenpiteet ovat samat kuin harmaahomeella